Meidän tarinamme

Halivia - Mistä kaikki alkoi? 

Halivia sai alkunsa kun Reetan esikoisen syntymän jälkeen hän kyllästyi miettimään onko lapsella kuuma vai kylmä lastenvaunuissa. Reetta valitteli Irinalle, miten ikävää on kun vauva herää kesken unien hikisenä ja olisipa tarjolla tuotteita, joilla voisi helpottaa tätä äitiyden alkumatkaa. Tästä saimme yhdessä idean lähteä kehittämään luonnonmateriaaleista tuotteita, jotka ominaisuuksiensa puolesta ovat parhaita mahdollisia lapsille, mutta myös vanhemmille, joille kaikki on uutta ja ihmeellistä. Irina loihti yhteisten ideoiden perusteella upeat koetuotteet merinovillaisesta unipesästä ja lämpöpussista, joita meidän molempien omat lapset pääsivät testaamaan. 

Molemmille heräsi vahva palo siitä, että näistä tuotteista olisi hyötyä muillekin vanhemmille uuden arjen keskellä. Näin syntyi Halivia.